Iskias - Kivi
(Pisa)
05.05.2010 15:10
7Kun levyä mainostetaan "porilaisena äijärockina", ovat ennakkoluulot vahvasti pinnassa. Kaksi vuotta sitten debyyttilevynsä julkaissut ja pienoisen hitin Paul Oxley's Unit -käännöksellä, Huomisen kyynel, saanut Iskias on kuin sekoitus Yötä, Popedaa ja Kilpeä. Soppa on kyllä musiikillisesti toimiva, mutta kun jätkät vetävät pokerinaamalla biisejä kuten Sexiorja, ei voi kuin kummastella ja toisaalta myös nostaa hattua moiselle rohkeudelle. Sanoituspuolella olisi vähän petrattavaa.
Rankimmillaan Iskias on toimivaa hard rockia. Kilpi lienee ollut yksi vaikuttajista, sillä Kuka armahtaa ja Sirkushuveja ovat kuin suoraan tuon turkulaisyhtyeen tuotannosta poimittuja. Samankaltaisuuksia löytyy hämmästyttävän paljon. Iskiaksen kannattaisikin ehkä suuntautua enemmän tälle osastolle ja jättää suomirokki vähemmälle.
Kokonaisuutena Kivi on toimiva levy. Sille luulisi löytyvän kuuntelijoita paljonkin, koska bändi tuo mieleen niin monta muuta suomalaisnimeä.
Kimmo Jaramo
MUUT LEVYARVIOT
- The Chant This Is The World We Know
- Magic - A Tribute to Ronnie James Dio (Magic Circle)
- Asphyx Live Death Doom
- Immortal The Seventh Date Of Blashyrkh
- The Morning Benders Big Echo
- Creed Print the Legend
- Patti Smith Ihan kakaroita / Viattomuuden tunnusmerkit (kirjoja)
- Rendez-Vous Punaiset lyhdyt
- Crashdïet Generation Wild
- Epicrenel The Crystal Throne
- Gotham O.D. Disbeliever
- Savatage Still the Orchestra Plays - Greatest Hits
- Iskias Kivi
- Black Tusk Taste the Sin
- Keep of Kalessin Reptilian

