Tuomari Nurmio & Hunajaluut: 30 vuotta valoa kansalle
02.10.2009 Konserttitalo, Turku
09.10.2009 15:45Tuomari Nurmion 30-vuotisjuhlakiertue alkoi Turun Konserttitalosta. Todistus oli väkevää ja kattaus kattava.
Turussa konserttisaliympäristö houkutteli Tuomari Nurmion musiikin äärelle sellaisia kuulijoita, jotka eivät tavallisille keikoille tietään löydä. Samaan aikaan yleisö näytti harvenneen vähävaraisesta ja nuoresta päästä. Iso produktio nostaa lipunhintoja, ja harvalla opiskelijalla tai työttömällä on kolmea ylimääräistä kymppiä taskussaan.
Sali oli kuitenkin mukavan täysi. Vaikka kaikki punkkuhuppelissa hihitelleet huomionkipeät noviisit eivät tienneetkään kuinka viiltävästi sopii vislata ja millaisia asioita kannattaa huudahdella, oli juhlakonsertti Tuomari Nurmion useasti nähneellekin kiinnostava ja nautittava elämys.
Kuva: Perttu Saksa.
Konserttisalit ovat edesmenneen klassisen musiikin muiston kunnioittamiseksi rakennettuja mausoleumeja, joita ei ole suunniteltu sykkivän rockmusiikin esittämiseen. Tuomari Nurmio ja Hunajaluut kuitenkin osoittivat, että kun todistus on tarpeeksi väkevää, ei kumiseva akustiikka sitä laimenna.
Hunajaluut on Honey B & The T-Bones -pariskunta Esa Kuloniemen ja Aija Puurtisen sekä Nurmion luottorumpalin Tohtori Hillilän muodostama kokoonpano. Hillilän omituisen levoton mutta armottoman svengaava soitto on olennainen tekijä muutamilla Nurmion levyillä. Keikallakaan ei jäänyt epäselväksi, että tohtorimme on lyömäsoitintaiteilija vailla vertaa.
Aija Puurtisen taustalaulu tuki Nurmion vuosien käheyttämää ja madaltamaa ääntä upeasti. Paikoin kuulosti jopa vaikuttavasti siltä, että basisti-kosketinsoittaja oli opetellut imitoimaan Tuomarin varhaisilta levytyksiltä tuttua värisevää falsettia. Tyylitajuinen blueskitaristi Esa Kuloniemi puolestaan kulutti slideputkea ahkerasti mutta biisien palveluksessa. Esiintyjinä Hunajaluut jättäytyivät juhlakalun statisteiksi. Isolla lavalla olisi mahtunut liikehtimään näyttävämminkin.
Kahteen osaan jaettu konsertti oli kattava kattaus Tuomari Nurmion uralta. Suomenkielisistä studioalbumeista ainoastaan Kuu ja psykoottinen Hullu puutarhuri jäivät ilman näytettä. Ensimmäinen setti painottui vahvasti Kohdusta hautaan- ja Käytettyä rakkautta -levyjen materiaaliin, mutta Punaisen planeetan nimikappale ja Maailmanpyörä palaa -levyltä poimittu Sunnuntaina puolustivat kotialbumeitaan kunnialla. Hunajaluiden sävykkäät ja mahtailemattomat versiot muistuttivat, että kun biisi on tarpeeksi hyvä, sen voi pukea millaiseen asuun tahansa - todelliset keisarit hallitsevat vaikka alastomina.
Konsertin aikana rosoiselle taustakankaalle heijastettiin kahden valokuvaajan töitä. Aulis Nyqvistin nostalgiset kuvat menneiden vuosikymmenten Helsingistä ja Raimo Heimosen paikoin lohduttomat, paikoin hauskat maaseutuotokset viittasivat kulloinkin soineeseen kappaleeseen selvästi mutta eivät turhaan alleviivaten.
Väliajan jälkeen Nurmio alkoi soittaa uransa paljaimpia ja karheimpia kappaleita. Jos Ismo Alangon soolodebyytillä "Suomi putos puusta", Nurmion Luuta ja nahkaa- ja Tuomari Nurmio ja Korkein Oikeus -albumeilla kotimaa haudataan syvälle ikiroutaan. Rannanjärvi elää, Kova luu ja ugriblues Hurja poika ovat henkeäsalpaavia kappaleita. Käärmeen laulun ja Manalan muinaisuskonnollisuus tuntuu sienestystä vierastavasta etäiseltä, mutta toisaalta niissä on samantapaista eksotiikkaa kuin ensimmäisen setin päättäneessä Ankarassa. Vaikka Nurmio esiintyi tässä kohdassa keikkaa ilman hattua, rujonkauniiden sointujen kynsiessä tärykalvoja lakki kourassa oli yleisö, ei kalju esiintyjä.
Tunnelma oli kuin suuressa juhlakonsertissa ainakin, kun Kahleet ja reggaena notkunut Viiniä! Malja marttyyreille muuttivat ilmapiirin julmasta jouhevaksi. "Kaupunkiballadiksi" esitelty stadilaisklassikko Tonnin stiflat ja bodiddleymäisesti jorattu Rion satamassa olivat edustavimmillaan, mutta pidätelty Huda huda! jätti kaipaamaan niitä kiihkoa pärskyviä tulkintoja, joita kappaleesta on joskus kuultu. Setti päättyi siihen mistä Tuomari Nurmion ura alkoi, Valo yössä -hittiin, ja sitten liikuttuneen oloinen Nurmio sai vastaanottaa jaloilleen nousseen yleisön huumaavat aplodit.
Raivoisat suosionosoitukset vetivät yhtyeen takaisin soittamaan yhden oksat pois -tyyppisen encoren. Pelkästään singlenä julkaistu Dumari on hirtehishumoristinen, innostunut ja kunniottava tribuutti rap-musiikille. Kukaan muu hip-hop-kulttuurin ulkopuolelta tuleva artisti ei ole vielä onnistunut esittämään Dumarin kaltaista kappaletta saattamatta itseään naurunalaiseksi, mutta tämä mustiin pukeutunut, aavemainen hahmo ruttuisessa lierihatussaan pystyi siihen helposti. Dumari oli yksi illan intensiivisimmistä vedoista.
Tuomari tuli ja tappoi, ja me nautimme siitä.
Teksti: Ari Väntänen
Setti: Kurja matkamies maan, Aavaa preeriaa, Hän on täällä tänään, Älä itke Iines, Punainen planeetta, Sunnuntaina, Paha tyttö, Arrivederci Mona, Hunajainen paholainen, Tuhma hauva, Ruusunen, Ramona, Kurjuuden kuningas, Ankara / Väliaika / Rannanjärvi elää, Hurja poika, Käärmeen laulu, Manala, Kova luu, Lasten mehuhetki, Kahleet, Viiniä! Malja marttyyreille, Rion satamassa, Lihava rakkaus, Tonnin stiflat, Huda huda!, Oi mutsi mutsi, Valo yössä / Encore: Dumari
Lue Tuomari Nurmion haastattelu täältä!
Tuomari Nurmio & Hunajaluut: 30 vuotta valoa kansalle
09.10 Mikkeli Mikael (ennakko Lippupalvelu)
10.10 Savonlinna Savonlinnasali (ennakko Lippupiste)
11.10 Tampere Tamperetalo (ennakko Lippupiste)
15.10 Joensuu Carelia-Sali (peruttu sairastapauksen vuoksi!)
16.10 Kuopio Musiikkikeskus (peruttu sairastapauksen vuoksi!)
17.10 Oulu Madetojasali (peruttu sairastapauksen vuoksi!)
18.10 Seinäjoki Seinäjoen Teatteri (peruttu sairastapauksen vuoksi!)
23.10 Hämeenlinna Verkatehdas (ennakko Lippupalvelu)
24.10 Helsinki Kulttuuritalo (ennakko Lippupalvelu)
MUUT LIVEARVIOT
- Lutakko Liekeissä 28.08.2010 Lutakko, Jyväskylä
- U2, Razorlight 20.08.2010 Olympiastadion, Helsinki
- Flow Festival: keskiviikko 11.08.2010 Suvilahti, Helsinki
- Flow Festival: perjantai 13.08.2010 Suvilahti, Helsinki
- Flow Festival: lauantai 14.08.2010 Suvilahti, Helsinki
- Flow Festival: sunnuntai 15.08.2010 Suvilahti, Helsinki
- Dark River Festival 06.-07.08.2010 Honkalan hiihtostadion, Kotka
- Tuntuma 23.07.2010 Pähkinäniemi, Virkkala
- Wu-Tang Clan 27.07.2010 Circus, Helsinki
- Ilmiö 24.07.2010 Uittamo, Turku
- Toto 22.07.2010 Kirjurinluoto Arena, Pori Jazz
- Navettarok 24.07.2010 Liedon asema
- Ilosaarirock: sunnuntai 18.07.2010 Laulurinne, Joensuu
- Ilosaarirock: Töminä 16.07.2010 Laulurinne, Joensuu
- Ilosaarirock: lauantai 17.07.2010 Laulurinne, Joensuu

